torstai 16. huhtikuuta 2009

Päästäisen pääsiäinen

Pääsiäinen meni ohitseni kovin kiireisenä ja työntäytteisenä ajanjaksona. Onneksi ehdin silti lomaillakin ja tavata vanhoja hyviä kavereita ja nauttia upeasta säästä. Pääsiäispupunkin sain nähdä:
Penturaukka oli ihan kauhuissaan kun jäi rappusten alle umpikujaan ilkeiden kameramiesten kyylättäväksi. Muutaman kuvan ottamisen jälkeen se kuitenkin huomasi vapaan reitin ja pinkaisi vallan soikeana vapauteen.

Turussa vietin pääsiäislomani, viime keskiviikkona vierailtiin Tampereella kurkkimassa UTA:n Moodle-käytäntöjä ja viikonlopuksi oli suunnitteilla matka Kuopioon katsomaan lumilautailukisoja. Paljon reissaamista siis, tosin Kuopion käynti taitaa jäädä kuitenkin väliin. Sivuopinnoissani on liian painava pino tehtäviä jotka pitäisi saada ensi viikkoa varten tehtyä.

Samalla kun tätä blogiani kirjoitan, on työkoneeni musertamassa bittejä valmiin verkkoluennon muotoon. 40 minuuttia Flash-videon muunnoskäsittelyä on aikamoinen urakka jopa Laptop Lenovolle. Kohta on valmista, ja sitten alkaa toinen muunnosprosessi kun haljon ja pilkon 3-tuntisen nauhoitetun videoluennon osiin ja uuteen formaattiin. Onneksi sain asennusoikeudet koneeseeni, ilman tarvittavia ilmaisohjelmia ja työkaluja eivät nämä työt onnistuisi.

perjantai 3. huhtikuuta 2009

Kevät tuli lumi suli, kevät tuli lumi suli, Batmaaan! (lastenloru)

Pajunkissoja, lumettomia katuja ja auringonpaistetta. Kevät on täällä!

Harjoittelustani on enää pari kuukautta jäljellä. Toissaviikon ajan sain pitää verkko-opetuksen kehittämistoimintaa pystyssä omin nokkineni, kun esimieheni Kirsti Jasu-Kuusisto piti viikon pituisen kevätlomansa. Välillä oli kieltämättä tylsänpuoleista istuskella yksin työhuoneessa yrittäen jaksaa työtehtäviä, kun taas välillä oli rutkastikin aktiviteettia. Varsin kiitettävästi tuli helpdesk-hommia Moodlen suhteen, Google työkaluista, blogeista yms. Siinä sai ravata sinne sun tänne SAMKin tiloissa, työhuoneesta työhuoneeseen auttaen ja opastaen ihmisiä. Todella mukavaa oli, juuri sitä ihmisläheistä auttamista missä toivoinkin saavani työharjoitteluni myötä harjoitusta.

Uusi USB-nauhoitusmikrofoni Rode Podcaster saapui ajoissa perille kuten pitikin, mutta sillä ei lopulta ollutkaan merkitystä sillä sovittu luentonauhoituskerta peruuntui ja siirtyi vasta tulevalle viikolle. Mutta ainakin mikrofoni vaikutti varsin laadukkaalta äänentasonsa puolesta sekä hyvinkin helppokäyttöiseltä. Ei muuta kuin USB-johto kiinni ja nauhoittamaan. Reijo Koivula, joka alunperin suositteli kyseistä mikkiä, tuli tänään vilkaisemaan laitetta ja totesi kelpo vekottimeksi. Sanoi haluavansa lainata sitä itsekin joskus ;D

Jos toissa viikolla oli hieman leppoisampi viikko työn puolesta, niin tämä viikko on ollut korvaavasti paljon työntäytteisempi. Lisäksi harjoittelupalautteistani päätellen saan tarttua jatkossa entistä oma-aloitteisemminn toimeen taatakseni itselleni työtehtäviä loppuun asti. Paljon on ainakin potentiaalisia toimeksiantoja olemassa. Oma aktiivisuuteni päättää siitä paljonko niistä tulee otettua työn alle. Samalla opin työelämässä tarvittavaa taitoa lähestyä uusia yhteyshenkilöitä työn merkeissä ja hahmotuskykyä että mitä tietoja tarvitsen saadakseni työn tehtyä.

Tulevien työtehtävien listani näyttää tällä hetkellä tältä:
  • Moodle Harjoittelupohjien tekoa usealle eri koulutusohjelmalle ja toimipisteelle.
  • tuki.moodle-sähköpostikysymyksiin vastailua.
  • Sekalaista opastamista milloin kenellekin, myös kokonaisille luokille infoan harjoittelupohjien käytöstä.
  • Verkkoluentojen nauhoittamista uudella mikrofonilla + Camtasia luentojen tekoa. (toivottavasti näitä pyyntöjä alkaa tulemaan enemmänkin, ettei jää mikki ihan tyhjän pantiksi. Pieni mainostus voisi tehdä terää ;D)














Ja vielä lopuksi
kännykkäkuva talven viimeiseltä lumilautailureissulta Parrasta.

perjantai 20. maaliskuuta 2009

Paljon kaikenlaista

Yhtä jos toistakin on varmasti ehtinyt tapahtumaan kun viimeksi blogiani päivitin. Mutta enhän minä niistä kaikista enää mitään muista. Kirjoitanpa kuitenkin mieleenpainuvimmista asioista:

ePro-koulutuksen kolmas lähipäivä oli pahamaineisena 13. perjantaina. Siitä huolimatta päivä ilmeisesti onnistui hyvin ainakin positiivisista palautteista päätellen. Iltapäivällä auditorion isolta valkokankaalta esiteltiin Second Lifeä eProlaisille ja muutamalle muuten vaan asiasta kiinnostuneelle. Oma osuuteni oli kuokkavierailla Second Lifessä oman avatarini kautta, piristäen luentoa satunnaisilla pelleilylläni. Ehkä se esti hieman sen mielikuvan syntymistä, että SL-tapaamisissa olisi kyse vain avatarien paikoillaan seisomisesta samalla kun chatti täyttyy teksteistä ja mikrofonit pauhaa. Erityisesti toin esille avatarien liike- ele- ja ilmemahdollisuuksia, joista sanaton viestintä ja tunneviestintä hyvin pitkälti koostuvat.

Second Life -sankarit koolla ;)

Kuluneella viikolla olen saanut auttaa ja opastaa aiempaa enemmän henkilökuntaa Moodleen liittyvissä asioissa ja ratkoa pieniä ongelmatilanteita. Tuki.moodle sähköposti on osoittautunut mukavaksi kanavaksi saada itselleen uusia hommia, joten kaikenlainen Moodle-ongelmiin liittyvä on lämpimästi tervetullutta sinne :) Lisäksi se auttaa hahmottamaan missä ovat moodlekoulutuksen suurimmat pullonkaulat ja puutteet käyttöönoton opastuksessa.

Seuraavan viikon ajan saankin sitten pyörittää verkko-opetuksen kehittämistoimintaa omin nokkineni, kun esimieheni Kirsti Jasu-Kuusisto pitää ansaitun lomaputkensa. Työtehtäviä ja neuvontakyselyitä onkin jo kerääntynyt semmoinen pino jo etukäteen, ettei taida mennä sormi suuhun että mitä hommaa sitä seuraavaksi alkaisi tekemään.

Loppuviikosta pääsen kokeilemaan Camtasia-luentojen nauhoitusta ja tekoa käytännössä, kun Arja Mäkinen tulee Soteposta äänittämään verkkoluentonsa. Siitä tulee varmasti mielenkiintoista. Toivottavasti vain uusi mikrofoni ehtii saapumaan siihen mennessä..

perjantai 6. maaliskuuta 2009

Perjantain piristykseksi Second Life!

Ajattelin näin työviikon päätteeksi tutustua hieman paremmin Second Lifen maailmaan ja sen mahdollisuuksiin opetuskäytössä, mutta kuinkas sattuikaan!

Kirjauduttuani sisään Second Lifessä olevaan SAMK Huittisten rakennuksen luokse, oli sen edustalla juuri alkamassa hankerahoituskokous eri korkeakoulujen välillä. Mukaan kuului korkeakouluja Tukholmasta ja Virosta asti, jos oikein käsitin. Olin syrjemmällä seuraamassa heidän toimiaan ja sitä, miten Second Life –tapaamisia oikein käytännössä pidetään. Kaikkiaan heitä oli koolla 6-7 henkilöä ja yksi lehmä.








Suurimman osan ajasta kaikki olivat paikoillaan ja kirjoittelivat asiansa chat-ruutuun. Mukana oli ensikertalaisia, mikrofoneja ei ollut kaikilla toiminnassa eikä Second Life ja sen mahdollisuudet olleet kovin tuttuja monellekaan. Kirjoittaminen oli selkeästi helpoimmin omaksuttava tapa kokouksen pitämiseen Second Lifessä. Lisäksi chatin sai kätevästi suoraan kopioitua muistioon ja tallennettua pöytäkirjan tekoa varten. Äänen ja multimedian kanssa sama ei niin vain onnistuisikaan. Kokonaisuus muistutti oikeastaan hyvin paljon sametime-palaverin pitämistä, erotuksena oli vain virtuaalimaailma ja avatarit siinä jossain viestinvaihdon välissä tai pikemminkin ohella. Avatarien yksi etu on mahdollisuus tehdä yksinkertaisia elehtimisiä ja ilmeitä, jotka jäävät usein puuttumaan tavallisista verkkopalavereista. Sen kautta mukaan tulee myös hitusen verran sanatonta viestintää.

Itse kokousasiasta jäin suosiolla pihalle, ja keskityin muokkaamaan avattareni ulkoasua sen sijaan. Kokouksen päätyttyä menin juttusille paikalle jääneiden kanssa ja sain uudeksi kaverikseni Heidin Huittisista, jolla käsittääkseni on kokemusta secondlife-rakennusten tekemisestä. Hän lupasi lähettää mailitse rakennusohjeita minullekin ja olla apuna jos alan jotain proggista second lifeen väsäämään. Juuri mitä toivoinkin! :)

maanantai 2. maaliskuuta 2009

Sivut kasassa, mitä seuraavaksi.

Opiskeluverkossa-sivut ovat kasassa \o/

Jotain lisäyksiä, paranteluita ja muutoksia todennäköisesti teen vielä kevään mittaan mutta peruspaketti on kunnossa. Viime perjantaina oli moodle-palaveri ja viikon päätteeksi tutustuin Second Life -virtuaalimaailmaan ja avattaren tekoon samalla kun mussutin ylijäämäpipareita. Joinakin hetkinä ei tässä harjoittelussa osaa sanoa, onko kyse työnteosta vai vapaa-ajan vietosta :P

Jatkossa työtehtävikseni näyttäisi muodostuvan Camtasia-esitysten ja erinäisten oppaiden teko samalla kun jelppaan Moodlen käytön opastuksessa ja toimin apuna muissa sekalaisissa verkko-opetukseen liittyvissä projekteissa ja tehtävissä. Toivon oppivani näistä yleisiä opettamistaitoja sekä kirjoitustaitoa että kuinka tehdään selkokielisiä ja toimivia oppaita.

Ja eikun työn touhuun!

torstai 19. helmikuuta 2009

Pari viikkoa viiletti viuh vauh ohitse

Viime viikolta jäi blogimerkintä tekemättä, pahus.

En muista mitä kaikkea sillä viikolla tapahtui, mutta ainakin perjantaina oli kädet täynnä töitä uusien samk-sivujen parissa, kun en ehtinyt blogeja rustaileen.

Eikun ai niin. Maanantaina oli 2. lähipäivä, jonka ohjelma muuttui viime hetkellä luennoitsijan osalta. Olin mukana opastamassa internet-asetuksissa ja blogien luonnissa. Otin valokuvia ja pidin esitelmän Twitter.comista. Huonosta arpatuurista huolimatta sain kuin sainkin palkkioksi kaipaamani samk-muistitikun, joka pesee vanhan tikkuni 1-0. Ei enää hämäriä automaattiasennusohjelmia eikä riittämätöntä muistitilaa yksittäiselle tiedostolle. \o/

Loppuviikon ajan pistinkin sitten vauhdilla opiskeluverkossa -sivuja kasaan ja perjantaina lähdin hieman aikaisemmin kotikunnalla käymään ystävänpäivän merkeissä, josta syystä blogitus sai luvan jäädä väliin.

Tämä viikko on ollut opiskelijoilla hiihtolomaa, kuten myös isolla osalla henkilökuntaakin. Varsin rauhallista on ollut. Hyvä niin, sain kunnolla paneutua sivuston viimeistelyyn ja ulkonäön kohentamiseen. Vihdoin sain hyödyntää myös tietokonegrafiikantekotaitojani, mikä on piristävää näpertämistä pikseleiden parissa.

Seuraava viikko on taas normaalimpi. Työstettävänäni on englanninkieliset versiot sivuista, jonka jälkeen sivustohomma taitaakin olla jo aika mallikkaassa paketissa.

Nyt vapaapäivän viettoon-> o/

perjantai 6. helmikuuta 2009

Mihin se 5. viikko oikein meni?

No sehän meni kuin hujahtaen. Tuskin enää muistankaan mitä kaikkea viikolla tapahtui. Aiemmin mainitsemiani nettisivuja oon tehnyt aina kun on ollut aikaa käytettävissä. Ne alkavat muodostumaan vähä vähältä, ainakin perussisältönsä puolesta. Etusivu kaipaa vielä miettimistä :/

Sain käyttööni digitaalijärjestelmäkameran, joka on lojunut käyttämättömänä jo jonkin aikaa. Vaikuttaa jo kypsään ikään ehtineeltä vekottimelta (4v), eikä oikein vedä vertoja nykypäivän megapikselivangitsijoille, joita digikameroiksi vielä kutsutaan. Mutta olen sitä mieltä, että järkkärivanhus näyttää vielä kyntensä niissä kuvaushommissa, mihin sitä tämän harjoittelun tiimoilta tarvitsen. Mitään kuvaushistoriankirjojen uudelleenkirjoittamista ei ole tarkoitus saada aikaan, joten eiköhän se aivan kelpo vekotin ole. (Nikon D70)

Ensi maanantaina on taas ePro-koulutuksen lähipäivä, jossa meikäläisen olisi tarkoitus puhua hieman mikroblogipalvelu Twitter.comista. Odotan innolla mitä siitä tulee ;)