Ustream on loistava verkkovideopalvelu. Se on melkein kuin Youtube, mutta videot eivät ole esitallennettuja vaan suoria lähetyksiä. Siinä kuka tahansa käyttäjä voi streamata videokuvaa omalta koneeltaan, kännykkäkamerastaan tai webcamistaan katsojille ympäri maailmaa ja samalla jutella irkin tai twitterin avulla lähetyksen tapahtumista. Nyt joka poika ja tyttö voi perustaa oman ilmaisen tv-kanavansa verkkoon ja luoda sen ympärille oman pienen verkkoyhteisönsä :D
Esimerkkeinä kaksi nettikaveriani. Toinen heistä piirtää tietokoneella päivittäin, ja on hyödyntänyt Ustreamia streamaamalla ruudulla tapahtuvaa piirtämisprosessiaan ystävilleen ympäri maailmaa. Samalla hän saa välitöntä ja arvokasta palautetta teoksistaan jo niiden tekovaiheessa, mikä auttaa häntä kehittymään entistäkin paremmaksi piirtäjäksi.
Toisen kaverini emokoira puolestaan sai pari päivää sitten 6-päisen poikueen Seiskarinkoiria, ja hän keksi pistää Ustreamin pystyyn vastasyntyneiden taaperoiden ensi päivistä uudessa maailmassaan. Eli kännykkäkamera koirien pesäkoppaan, Bluetooth-yhteydellä videokuvaa ja ääntä viereisen huoneen pöytäkoneelle ja sieltä verkon välityksellä nettiin ihmisten ihasteltavaksi. Ajoittain hän laittaa myös koneeltaan soimaan taustamusiikkia ja jopa juontaa mikrofonilla kertoen pikku piiperoisten päivän tapahtumista. ^_^
Parin viime päivän ajan ollaankin koko porukalla ihastellen tuijotettu herkeämättä koiranpentujen möngintää ja vinguntaa kopassaan :D Ihmeellistä miten uudet webin sosiaaliset mediat tuovat ihmisiä lähemmäksi toisiaan saman aihepiirin ympärille.
Koiranpennuille oli löytynyt ostajat jo ennen niiden syntymää, mutta ustreamin avulla hän pystyy esittelemään pentuja uusille omistajilleen vaikka koko päivän ilman että heidän tarvitsisi matkustaa paikan päälle näkemään niitä. Tässäpä kätevä markkinoimiskeino niille, joilla on vaikeuksia löytää lemmikkipennuilleen omistajia. Jos rotueläimistä on kyse, niin ostajia löytyy varmasti myös muista maailman maista, ja Ustreamilla pystyy tavoittamaan heidät loistavasti :)